Formula 1 -kuljettajat juhlivat kauden päätöstä yhteisellä illallisella. Mestari, joka perinteisesti tarjoaa illallisen, puuttui joukosta.
Valtteri Bottaksen kiinalainen tallikaveri Guanyu Zhou julkaisi sosiaalisessa mediassa kuvan Formula 1-kuljettajien kauden päätösillalliselta. Mukana oli Alfa Romeo -kuljettajien lisäkis esimerkiksi Mercedes-kuskit Lewis Hamilton ja George Russell, Ferrarin Charles Leclerc ja Carlos Sainz.
Huomio kiinnittyi siihen, että joukosta puuttui maailmanmestari Max Verstappen. The Sun huomasi, että vuoden 2016 maailmanmestari Nico Rosberg nosti esiin F1-kuljettajien kesken sovitun herrasmiessopoimuksen.
– Kirjoittamaton sääntö on, että yleensä maailmanmestari maksaa, Rosberg kirjoitti.
Tällä kertaa Vertsappen ei ollut maksamassa laskua, vaan sen hoiti seitsenkertainen maailmanmestari Hamilton.
Verstappen ei maksanut laskua myöskään viime vuonna, vaikka oli silloin paikalla illallisella. The Sunin mukaan silloinkin laskun hoiti Hamilton.
Yhteensä illallisella oli 11 kuljettajaa, joten joukosta puuttui muitakin kuljettajia maailmanmestarin lisäksi. Esimerkiksi Verstappenin tallikaveri Sergio Perez ja konkarikuljettaja Fernando Alonso eivät olleet paikalla.
Verstappen voitti Formula 1 MM-tittelin täysin ylivoimaisesti. Hän oli ykkönen peräti 19:ssä 22:sta kilpailusta.
Uusimmat
-
17:34
"Haluan olla täällä urani loppuun saakka" – NBA-supertähti hieroi satojen miljoonien sopimuksen
-
17:32
Oliko valkoinen t-paita huono vaatevalinta eduskunnassa? Tapakouluttaja: "Yleensä kannattaa mennä mieluummin yli kuin ali"
-
17:18
Eeva Lehtimäen kommentti: Ihmisoikeudet eivät ole irtokarkkitiski – Orpo joutuu taas selittelemään
-
17:17
Joensuussa keskustan tuntumassa taas karhuhavainto: "Välttäkää liikkumista"
-
17:14
Max Verstappen kaukana kärjestä – Valtteri Bottasta ohiteltiin jo harjoituksissa
-
17:08
Erling Haalandin poskettomassa vireessä iso tahra – Cristiano Ronaldo peittoamassa norjalaisen
-
17:07
Tuhovoimaista lastia kuljettava laiva suuntaa Itämerelle? Liikkunut strategisten paikkojen lähellä: "Pistää miettimään"
-
17:00
Poista tämä lämmityslaite heti käytöstä
-
16:53
Kurskista löydetyt asiakirjat paljastavat noloja tietoja Venäjän sodanjohdosta ja sotilaiden moraalista
-
16:53
Etelä-Savon hyvinvointialueelle kovat leikkaukset: Palvelut heikkenevät ja työpaikkoja vähennetään
-
16:53
Israel teki vastaiskun Libanoniin: Kohde oli Hizbollahin korkea-arvoinen henkilö – MTV seuraa
-
16:46
Kuningatar Margareeta kotiutettiin sairaalasta – Tanskan hovilta lisätietoa kaatumisonnettomuudesta
-
16:40
EU aikoo lainata Ukrainalle 35 miljardia euroa Venäjän jäädytettyjen varojen avulla
-
16:32
Viimeisenkin SM-liigaseuran luvut julki – taas rajut tappiot
-
16:23
Mies ampui uhriaan useaan otteeseen puistossa Tampereella: Hovioikeus kovensi tuomiota
-
16:20
Valtteri Bottas sai tiukan varoituksen F1-kuskilta
-
16:12
Keskustanuoret vaatii kovin sanoin Tavion välitöntä eroa: Ministeristä tuli Putinin "hyödyllinen idiootti"
-
16:10
Suuri moottorivene uponnut Porkkalan edustalla: Kuva paljastaa hetken juuri ennen vajoamista syvyyksiin
-
16:03
Ensitreffit-morsiamen sisko ei ollut aluksi uskoa, kun Taina kertoi aikeistaan avioitua tuntemattoman kanssa: "Kysyin hirveästi lisäkysymyksiä"
-
15:59
Max Verstappen kiroili – erikoinen rangaistus
-
Lataa lisää