Ruotsi ja Norja kilpailevat nyt jo siitä, kummalla on isompi voitelurekka.
Ruotsin ampumahiihtomaajoukkue sai viime vuonna uuden viimeisintä huutoa olevan voitelurekan, jossa on raporttien mukaan tilaa viidelle huoltopöydälle. Sinikeltainen voitelurekka vaihtui 30 neliömetrisestä yhtäkkiä 80 neliömetrin jättiläiseen. Hintalappu oli noin 700 000 euroa.
Nyt norjalaiset ovat vastanneet naapurimaan jättiatsaukseen omalla rekallaan, joka on joidenkin tietojen mukaan jopa isompi kuin ruotsalaisten jättirekka.
– Se on raporttien mukaan kaksi neliömetriä isompi. Sinikeltainen ei ole niin hieno kuin punakeltainen, Johannes Bö sanoi Expressenin mukaan aikaisemmin syksyllä.
– Se, että saimme rekan paikalle on kuin peniksenjatke. Tarvitsemme sitä kauden alussa. Meidän pitää näyttää voimaa ennen alkua, Bö jatkoi.
Ruotsalaisten mukaan Norjan uusi rekka saattaa paperilla olla isompi, mutta heidän mukaansa siinä ei ole saman verran tilaa kuin sinikeltaisessa huoltorekassa.
– Se tuli vuoden myöhässä. Mutta ihan mukavaa, että he ovat käyneet keväällä katsomassa, kuinka hyvä meidän rekka on. Sitten he saivat ostaa sellaisen jälkikäteen, Ruotsin päävalmentaja Johannes Lukas irvaili.
Ruotsalaisampumahiihtäjä Sebastian Samuelsson heittää lisää vettä myllyyn.
– Tuntuu kuin norjalaisilla olisi edelleen vähän pikkuvelikompleksia. Se on epäselvää, kenen rekk on isoin, mutta tärkein asia on, mitä tapahtuu rekan sisällä ja uskon, että siinä me olemme edelleen ykkösiä, Samuelsson täräyttää.
Ruotsin Jesper Nelin lähettää norjalaisille vielä terveiset.
– Olin heidän rekkansa sisällä viime vuonna ja sanoin heille, että siellä on vähän ahdasta. He vastasivat, että aikovat ostaa tälle vuodelle isomman kuin meidän. Sitä he taitavat tarvita. He voivat yksinkertaisesti ostaa parempia suksia.
Uusimmat
-
07:00
MTV:n tiedot: Suomi jäi Ville Tavion päätöksellä pois Ukraina-liittoumasta – syynä maininta seksuaalivähemmistöistä
-
06:52
Satojen tuhansien arvoinen huumelasti paljastui – ex-Arsenal-hyökkääjä otettu kiinni
-
06:31
Hurjia lukuja Kanadasta: Jussi Ahokkaalta väkevä kuitti vääräleuoille – "Sitä ihmiset eivät tajua"
-
06:29
Syövistä yksi aiheuttaa eniten kuolemia – keuhkolääkäri huolissaan meneillään olevasta "ihmiskokeesta"
-
06:20
Loppuunpalaneen omaishoitajan hätähuuto: Monen ihmisen työt ja ikuinen köyhyysloukku
-
05:55
"Järkyttävä muutos" – SM-liigamestari Tappara saa asiantuntijan hämilleen
-
05:53
Titan-sukellusvene murskautui matkalla Titanicin hylylle – tältä aluksen jäänteet näyttävät nyt
-
05:38
EU-komission puheenjohtaja tapaa Zelenskyin Kiovassa
-
05:33
WSJ: Yhdysvaltalaisviranomaiset eivät usko Gazan aselepoon Bidenin kaudella
-
05:32
Söpöjä eläimiä paloitellut 29-vuotias terrorismisyytetty: "Kissani tuo niitä pihaan"
-
23:59
FC Barcelona kaatui Mestarien liigan avauksessaan – nopea ulosajo sekoitti pakan Monacossa
-
23:33
Britannian ulkoministeri vaatii välitöntä tulitaukoa Israelin ja Libanonin Hizbollahin välille
-
23:11
Portugalissa suuri osa maastopaloista sammutettu
-
22:46
Ilta-Sanomat: Helsingin areenaan murtauduttiin katon kautta
-
22:27
Barcelonalle kammoalku Mestarien liigassa! Tämä tunarointi päättyi punaiseen korttiin
-
22:01
SM-liigassa ei vieläkään kauden ensimmäistä pelikieltoa – alkukierrosten tähti pääsi pälkähästä
-
22:00
Läpimurtohitti muutti Palefacen elämän 14 vuotta sitten – räppäri muistelee Jutta Urpilaisen heittämää kommenttia
-
21:41
Pentagon: Emme halua laajempaa sotaa
-
21:40
Leverkusenille tyrmäävä murskavoitto Mestarien liigassa – Lukas Hradeckyn nolla pelastui kahteen otteeseen
-
21:39
NHL:ssä lähes 60 miljoonan jättidiili
-
Lataa lisää