Kriisiajalle kasvot antanut Kiuru kuvailee korona-aikaa Demokraatille: "Henkinen paine on mennyt luihin ja ytimiin, vastuu tuntuu harteilla koko ajan"
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) mielestä suomalaiset ovat kokonaisuudessaan pärjänneet hyvin kriisiaikana. Hän kuvailee Demokraatin haastattelussa omaa tehtäväänsä haasteelliseksi.
Kiuru on toki tuttu politiikan seuraajille, mutta vielä tutummaksi hänen kasvonsa ovat tulleet koronapandemian aikana: Kiuru on puhunut monissa kriisiajan tiedotustilaisuuksissa, joissa on kerrottu esimerkiksi uusista rajoituksista.
– Henkinen paine on mennyt luihin ja ytimiin ja vastuu tuntuu harteilla koko ajan. Mutta ei tässä voi lähteä hetkeksikään herpaantumaan. 24/7 työskentelemiselle ei tässä tilanteessa ole vaihtoehtoja, Kiuru kuvailee tuntemuksiaan Demokraatin haastattelussa.
Kiurun mukaan suomalaiset ovat osoittaneet vahvuutensa korona-aikana. Hän kuvailee suomalaisia sisukkaiksi ja aikaansaaviksi. Pandemian selättämiseen on sitouduttu ja tauti ei ole päässyt ottamaan valtaa suomalaisista.
Kiurun mukaan on tärkeää, että hallitus on toimintakykyinen kriisiaikana, eikä päätöksentekokyky saa lamaantua paniikin alla ja kritiikin alla.
– Isoissa kriiseissä on pystyttävä nousemaan niiden yläpuolelle ja tekemään sen, mikä on koko kansakunnalle välttämätöntä, ministeri vastaa Demokraatissa kriitikoille.
Ristiriidat ovat jäytäneet hallitusta kriisiaikana ja julkisuudessa on annettu ymmärtää, että Kiuru olisi toiminut "jarruna" kriisiajan rajoitusten purkamiselle.
Kiuru kertoo Demokraatin haastattelussa, ettei monikaan ymmärrä, että hänellä on vastuu ihmisten hengistä ja terveydestä. Hän ei voisi antaa itselleen anteeksi, jos ei antaisi kaikkeaan kriisin keskellä. Tehtyjä päätöksiä hän kuvailee raskaiksi.
Uusimmat
-
20:41
Upea paluuottelu pisti HIFK-vahdin koville – "Olin niin hapoilla, etten tiedä mitä tapahtui"
-
20:33
Pelottava tilanne Veikkausliigassa: AC Oulun pelaaja tuupertui maahan – ambulanssi kentälle
-
20:25
SM-liigakapteenilta tuskainen purkaus joukkueensa tilanteesta – "Ollaan aika syvällä"
-
20:07
Museot ihmeissään: Yleisöä pitäisi houkutella ja samalla tukea höylätään
-
20:06
Prahan NHL-pelissä kylmäävä taklaustilanne – Erik Haula alusti upean merkkipaaluosuman
-
20:03
Raastaako kumppanin sänki ihosi ruvelle? Älä tee tätä virhettä
-
20:00
Vuosi sitten rakastuneet maajussi-Sami ja Elina edistävät suhdettaan: "Meidän talven suunnitelma"
-
19:34
SM-liigassa ruma murskatappio – ruotsalaisvalmentajan joukkue kyntää karulla tavalla
-
19:33
Missä kaikki ovat? Tutkijat simuloivat mahdollisten muukalaissivilisaatioiden kehitystä ja päätyivät synkkään tulokseen
-
19:29
Niko Hovisella huima paluu kaukaloon, Jukureiden tuska syveni – näin SM-liigakierros eteni
-
19:15
Varmistus: HJK ei ole mestari
-
19:13
Ensi viikolla lämpenee: Eurooppaa lähestyvä hurrikaani tuo lämpöä myös Suomeen
-
19:12
Trump palaa kampanjoimaan kaupunkiin, jossa häntä ammuttiin – mukana Elon Musk
-
18:59
Nyt riitti! Yleisöltä raju reaktio Mikkelissä – SM-liigajumbolle tyly ele
-
18:53
Painajaismainen yö Bosniassa – luonnonvoimat vei ainakin 16 hengen: "Minulla ei ole enää ketään"
-
18:42
Lahdessa lävähti historian hurjin leuanvetotulos – lajilegenda hämmästyi Marian uudesta ME:stä
-
18:39
Nolo kosto! SM-liigassa tunteet kuumina – Lukko-järkäleen "nouto" epäonnistui karulla tavalla
-
18:27
Vaarallinen "peukku" valtaa huumekauppaa, näkyy jo kaduilla – psykoosi voi alkaa päivissä
-
18:18
Käsikranaatit räjähtivät Kööpenhaminassa: Kahta ruotsalaista epäillään terrorismirikoksesta
-
18:06
SM-liigasensaatio Max Lindroth teki taikojaan – yksi temppu oli liikaa, tuomareilta kova päätös
-
Lataa lisää